Jo kivikaudella suomalaiset tunsivat useanlaisia pyyntivälineitä. Kivikautiset verkot punottiin niini- tai nokkossäikeistä. Ongenkoukku valmistettiin kivestä, luusta tai puusta. Kiviseen koukkuun kiinnitettiin luinen tai puinen väkänen. Siima tehtiin niinestä punomalla. Noina aikoina ja vielä paljon myöhemminkin vesillä liikuttiin yhdestä puusta koverretuilla ruuhilla.

Ilmeisesti hyvin varhaisia pyyntivälineitä olivat myös katiskat ja merrat. Katiskat olivat puusta valmistettuja sälekatiskoita, joilla pyydettiin matalikoissa ja pikkuvesissä. Mertoja taas käytettiin virta- ja koskikalastuksessa.

Verkko säilyi järvipyydyksenä halki vuosituhanten. Sitä tärkeämmäksi suurimittaisessa kalastuksessa tuli kuitenkin nuotta. Nuotalla pyydettiin keväisin ja kesäisin haukea, jolla maksettiin osa veroista ja jota riitti vielä myyntiinkin. Syksyisin nuotalla kalastettiin muikkua. Koska nuotta oli kallis ja vaati runsaasti työvoimaa, kyläläiset muodostivat keskuudestaan nuottakuntia kutakin pyyntikautta varten.

Rihmapyydysten eli nuottien ja verkkojen lisäksi käytettiin 1600-luvulta lähtien myös pitkää siimaa eli reimiä. Rysiä ja mertoja käytettiin jonkin verran järvikalastuksessa, mutta varsinaisesti ne kuuluivat virta- ja koskipyynnin piiriin. Kutuaikaan lampiin asetettiin usein havupuun oksista tehty turo, josta kaloja pyydettiin rihmamerralla.

Tuulastus on ikivanha kalastustapa. Siinä kala tapetaan vedestä pistoaseella, atraimella. Tuulastaminen tapahtui pimeän aikaan. Veneen kokkaan kiinnitettiin tuulastuskoura, jossa paloi tervaksia tai päreitä. Tulen valossa tuulastaja näki veden pohjaan asti ja löysi helposti saaliinsa: lahnat, hauet, säyneet ja mateet.Jo kivikaudella suomalaiset tunsivat useanlaisia pyyntivälineitä. Kivikautiset verkot punottiin niini- tai nokkossäikeistä. Ongenkoukku valmistettiin kivestä, luusta tai puusta. Kiviseen koukkuun kiinnitettiin luinen tai puinen väkänen. Siima tehtiin niinestä punomalla. Noina aikoina ja vielä paljon myöhemminkin vesillä liikuttiin yhdestä puusta koverretuilla ruuhilla.

Ilmeisesti hyvin varhaisia pyyntivälineitä olivat myös katiskat ja merrat. Katiskat olivat puusta valmistettuja sälekatiskoita, joilla pyydettiin matalikoissa ja pikkuvesissä. Mertoja taas käytettiin virta- ja koskikalastuksessa.

Verkko säilyi järvipyydyksenä halki vuosituhanten. Sitä tärkeämmäksi suurimittaisessa kalastuksessa tuli kuitenkin nuotta. Nuotalla pyydettiin keväisin ja kesäisin haukea, jolla maksettiin osa veroista ja jota riitti vielä myyntiinkin. Syksyisin nuotalla kalastettiin muikkua. Koska nuotta oli kallis ja vaati runsaasti työvoimaa, kyläläiset muodostivat keskuudestaan nuottakuntia kutakin pyyntikautta varten.

Rihmapyydysten eli nuottien ja verkkojen lisäksi käytettiin 1600-luvulta lähtien myös pitkää siimaa eli reimiä. Rysiä ja mertoja käytettiin jonkin verran järvikalastuksessa, mutta varsinaisesti ne kuuluivat virta- ja koskipyynnin piiriin. Kutuaikaan lampiin asetettiin usein havupuun oksista tehty turo, josta kaloja pyydettiin rihmamerralla.

Tuulastus on ikivanha kalastustapa. Siinä kala tapetaan vedestä pistoaseella, atraimella. Tuulastaminen tapahtui pimeän aikaan. Veneen kokkaan kiinnitettiin tuulastuskoura, jossa paloi tervaksia tai päreitä. Tulen valossa tuulastaja näki veden pohjaan asti ja löysi helposti saaliinsa: lahnat, hauet, säyneet ja mateet.